Selkeyttämön blogi

”Nuoriso on aina pilalla” eli sukupolvet ja johtaminen

Kirjoittanut Vellu Taskila | Aug 17, 2026, 11:16:33 AM

Viime aikoina muun muassa Hesarin mielipidepalstalla on keskusteltu sukupolvien eroista työpaikalla. (Kannattaa lukea esim. tämä varsin erinomainen kirjoitus.)

Olen kuullut ennenkin, että nuoriso on pilalla. Kuulun x-sukupolveen ja meistä sanottiin jo 80-luvulla halveksuen, että meille työ ei ole niin tärkeää kuin aiemmille sukupolville. Nykyinen keskustelu kuulostaakin vanhan lämmittelyltä muutamalla uudella mausteella.

Olen johtanut viime vuodet pääasiassa milleniaaleja ja työyhteisöön on tullut enenevässä määrin myös z-sukupolven edustajia. Vaativia tilanteita on tullut työurallani kuitenkin vastaan kaikenikäisten kanssa.  Olen tämän pohjalta taipuvainen ajattelemaan että erot sukupolvien välillä ovat pienempiä kuin keskustelun perusteella voisi päätellä. Viimeaikainen tutkimuskin puoltaa tätä näkemystä.

Mitä tästä sitten pitäisi ajatella? Voi hyvin olla että meneillään oleva keskustelu johtuu osin siitä, että työelämässä pidempään olleet kokevat nuorempien mukanaan tuoman väistämättömän muutoksen ahdistavaksi. Lisäksi keskustelu voi kummuta siitäkin, että eri-ikäisten työntekijöiden elämänvaiheet eroavat toisistaan. Yhdet näkevät jo eläkkeen edessään, toiset elävät ruuhkavuosia pienten lasten kanssa ja kolmansien ura on vasta alussa. Joka tapauksessa valittaminen ja syyn kaataminen nuorempien niskaan, muutoksen hyväksymisen sijaan, ei ole kovin rakentava tapa suhtautua asiaan. Kuka olikaan se, jolla on liikaa tunteita käsiteltäväksi?

Muutos tuo mukanaan usein ristiriitoja. Konfliktien takana voivat olla mm. erot (eri sukupolvien edustajien) toimintatavoissa ja odotuksissa. Konfliktit ovat olennainen osa kaikkea ihmisten keskinäistä toimintaa ja ovat myös usein tärkeitä organisaatioiden kehittymisen kannalta.

Johtajan vastuulla on huolehtia yhteisten pelisääntöjen noudattamisesta ja konfliktien rakentavasta käsittelystä, sekä siitä että organisaation toimintatavat ovat riittävän joustavat työntekijöiden tarpeisiin nähden. Johtajilta sopii odottaa rohkeutta kohdata muutos ja siitä aiheutuvat tunteet työyhteisössä. Lisäksi meidän kaikkien on tärkeää hyväksyä että jatkuva muutos on osa työelämää ja sen mukana on mentävä.